Kaupan alan esimiehistä yli puolet tulee töihin myös sairaana sekä tekee töitä vapaa-ajallaan

Kaupan esimiesten neuvottelujärjestö on huolissaan kaupan esimiesten työn kuormittavuudesta. Järjestön tekemä kysely osoittaa, että jopa 62 % vastanneista esimiehistä on tullut töihin myös sairaana.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Kaupanalan esimiesliitto KEY:n perustama Kaupan esimiesten neuvottelujärjestö teetti jäsenistöllään kyselyn, jonka tarkoituksena oli kartoittaa esimiesten jaksamista työssään. Kysely tehtiin nyt toista kertaa ja vastauksissa painottuu viime vuoden tapaan vastaajien huoli omasta jakamisestaan ja palautumisestaan esimiestehtävässä. Erityistä huolta aiheuttaa myös pelko, ettei jaksamisen puutteen ja työn kuormittavuuden vuoksi voi jatkossa enää työskennellä tehtävässä.

Yli puolet (52 %) kyselyyn vastanneista esimiehistä kertoo vähintään viikoittain tekevänsä töitään palkatta myös työajan jälkeen. Tämän lisäksi 62 prosenttia vastaajista on tullut sairaana töihin sekä kolmannes tekee toistuvasti töitä myös vuosilomallaan. Vapaa-ajalla työskentely näkyy myös vastaajien työpäivissä, sillä esimerkiksi 70 prosenttia vastaajista ei pysty pitämään työehtosopimuksen mukaisia päivittäisiä ruoka- ja kahvitaukoja vaan käyttää myös nämä työn tekemiseen. Työn määrä ja työn tunkeutuminen vapaa-ajalle vaikuttavat vähentävästi vastaajien näkemykseen ja kokemukseen omasta jaksamisestaan myös jatkossa.

”On erittäin huolestuttavaa, että esimiehet kokevat painetta työskennellä myös sairaana ja siksi saapuvat näin usein töihin oman terveyden kustannuksella. Mahdollisuus levätä ja palautua on aihe, joka muuttuvassa työelämässä puhututtaa yleisesti ja koskee kaikkia työelämään osallistuvia. Esimiesten hyvinvoinnista huolehtiminen on erittäin tärkeää, sillä tämä vaikuttaa tiiviisti koko työyhteisöön ja työpaikkojen yleisiin käytäntöihin. Esimiehille tulee taata heille jo nyt kuuluva oikeus palautua työstään riittävällä resursoinnilla sekä toimivilla järjestelmillä, joilla taataan mahdollisuus riittävään henkilöstöön myös poikkeustilanteissa”, PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo kommentoi.

Kyselyn vastauksissa tulee vahvasi esille työn ja vapaa-ajan sekoittuminen osana kuormittavuutta. Kyselyn vastausten mukaan vain 52 prosenttia kykenee palautumaan ja irtautumaan työstään vapaa-ajallaan. Vastaavasti 41 prosenttia vastaajista kokee, ettei saa työtehtäviään tehtyä työvuorojen aikana ja siksi palautuminen on haastavaa ja työtä tulee tehtyä myös vapaa-ajalla. Kyselyn vastauksissa ilmenee myös, että osa esimiehistä joutuu käyttämään omaa puhelintaan työtehtävissä, joka entisestään vaikeuttaa työn ja vapaa-ajan erottamista toisistaan. Lisää painetta työn tekemiseen vapaa-ajalla luo monelle esimiehelle myös työnantajan vaatimus päivittää työnantajan sosiaalisen median kanavia myös vapaalla.

”Työn kuormittavuudesta puhutaan tänä päivänä enemmän kuin aikaisemmin, mutta silti koko ajan entistä harvempi kykenee palautumaan työstä vapaa-ajallaan. On kuvaavaa, että yli puolet kaupan esimiehistä on pohtinut viimeisen vuoden aikana työpaikan vaihtamista jaksamissyistä. Jaksamisen seuranta ei ole lain tarkoittamalla tasolla eikä liioin omiaan parantamaan kaupan houkuttavuutta työnantajana. Esimiesten jaksamista tulee seurata laajemmin ja seurannassa taidetaan tarvita myös työsuojeluviranomaisia”, KEY:n toiminnanjohtaja ja Kaupan esimiesten neuvottelujärjestön varapuheenjohtaja OTT Mika Valkonen toteaa.
Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestön kysely tehtiin syyskuussa KEY:n ja PAMin jäseninä oleville kaupan esimiehille. Kyselyyn saatiin vastauksia kaikkiaan 931. Kattavuus on viidennes koko maan vähittäiskaupan esimieskunnasta.

Koko kysely: Kaupan alan esimiesbarometri 2019