Ennen vuotta 1950 syntyneet Työttömyyseläkkeeseen ei enää ole oikeutta vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneillä. Ennen vuotta 1950 syntyneillä on oikeus työttömyyseläkkeeseen. Työttömyyseläkkeen saa 60 vuotta täyttänyt, pitkäaikaisesti työtön henkilö. Työttömyyseläkkeen saa ennen vuotta 1950 syntynyt henkilö, joka • on täyttänyt 60 vuotta. • on ollut viimeisen 15 vuoden aikana ansiotyössä vähintään 5 vuotta, • on työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa eikä ole työllistynyt ja • on saanut työttömyyskassan maksamaa ansiopäivärahaa enimmäisajan (500 päivää). Jos työttömyyseläkkeen saantiehdot täyttyvät 62 ikävuoden täyttämisen jälkeen, eläkettä haetaan työttömyyseläkkeenä, mutta se myönnetään vanhuuseläkkeenä. Hakemukseen tulee liittää todistus työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajasta ja työttömyyden jatkumisesta. Työttömyyseläke muuttuu ilman hakemusta vanhuuseläkkeeksi 63 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta alkaen. Jos työttömyyseläkkeen saantiehdot ovat täyttyneet ennen vuotta 2006, eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 65 vuoden iässä. MääräTyökyvyttömyyseläkkeenä maksetaan eläkkeen alkamiseen mennessä kertynyt eläke.
Eläkeajan ansiotyön vaikutus eläkkeeseenEläke keskeytyy, jos ansiot työstä yli 644,56 euroa/kk (vuoden 2010 tasossa).
Ansiotyön vakuuttaminenEläkkeensaajan ansiotyö vakuutettava.
HuomattavaaTyöhistoriaan liittyviä edellytyksiä. Hakemuksen liitteeksi työvoimaviranomaisen todistus.
KansaneläkeMahdollinen Vuonna 1950 ja myöhemmin syntyneentyöttömyysturva Vuonna 1950 ja myöhemmin syntynyt työntekijä voi saada työttömyyseläkkeen sijaan työttömyyspäivärahaa. Sitä voidaan maksaa 500 päivän enimmäisajan jälkeen lisäpäiviltä aina 65 vuoden ikään saakka. Vuosina 1950–1954 syntyneillä lisäpäivärahaoikeus edellyttää, että he ovat täyttäneet 59 vuotta ennen 500 päivän täyttymistä ja että heillä on eläkevakuutettua työssäoloaikaa vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Vuonna 1955 ja myöhemmin syntyneillä lisäpäiväoikeuden ikäraja on 60 vuotta. Lisäpäiviä saava työntekijä voi halutessaan siirtyä 62 vuotta täytettyään vanhuuseläkkeelle. |