|
Lomautus tarkoittaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työnantajalla on oikeus lomauttaa työntekijä toistaiseksi tai määräajaksi, jos työ on vähentynyt irtisanomiseenkin oikeuttavalla tavalla taloudellisista ja tuotannollisista syistä pysyvästi ja olennaisesti. Jos työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet vain tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta, niin toimihenkilö voidaan vastaavasti lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi. Tässä tilanteessa ei edellytetä irtisanomisperusteen olemassaoloa. |
|
Lue lisää...
|
Työsopimusta pidetään osa-aikaisena, jos työntekijän säännöllinen työaika on lyhyempi kuin vastaavan kokoaikaisen työntekijän. Osa-aikaisuus voi tarkoittaa esimerkiksi vain kuuden tunnin työpäiviä tai viikoittaista 30 tunnin työaikaa. Työnantaja voi yksipuolisesti osa-aikaistaa toimihenkilön työsuhteen, mikäli siihen on taloudellinen ja tuotannollinen irtisanomisperuste. Osa-aikaistamisella tarkoitetaan työajan lyhentämistä pysyvästi osa-aikaiseksi. Osa-aikaistamista voi olla päivittäisen tai viikoittaisen työajan lyhentäminen. Kokoaikaisen työsuhteen osa-aikaistamisen lisäksi osa-aikaistamista voi olla myös jo entuudestaan osa-aikaisen työsuhteen työajan pysyvä vähentäminen. |
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|