| Kanneaika |
|
|
|
|
Lainvastainen työsuhteen päättyminen voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kanneaika on kaksi vuotta ja sen laskeminen alkaa työsuhteen päättymisestä. Korvauksen alarajaa koskevaa säännöstä ei kuitenkaan sovelleta tuotannollisiin ja taloudellisin perustein tapahtuviin irtisanomisiin, koeaikapuruissa tai tilanteessa, jossa purkuperusteet puuttuvat (mutta irtisanomisperusteet ovat olemassa). Työnantaja joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon täysimääräisesti. Osa korvauksesta tuomitaan työttömyysvakuutusrahastolle tai KELAlle. |




