| Koeaika |
|
|
|
|
Työnantaja ja toimihenkilö voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta enintään 4 kuukauden pituisesta koeajasta. Koeaika voi olla lain mukaan enintään 6 kuukautta, mikäli työnantaja järjestää erityisen työhön liittyvän koulutuksen, joka kestää yhdenjaksoisesti yli 4 kuukautta. Uusi työsopimuslaki mahdollistaa koeaikaehdon ottamisen työsopimukseen myös työsuhteen kestäessä. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, mikäli työtehtävissä tapahtuu huomattava muutos aikaisempiin (esim. alainen siirtyy esimiestehtäviin). Mikäli työsopimus puretaan em. tilanteessa koeajan perusteella, ei työsuhde kuitenkaan pääty, vaan työntekijällä on oikeus palata aikaisempaan tehtäväänsä. Jos työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa on määräys koeajasta, työnantajan on ilmoitettava tämän määräyksen soveltamisesta työntekijälle työsopimusta solmittaessa. Muussa tapauksessa työnantaja menettää mahdollisuutensa vedota koeaikaehtoon. Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestoajasta. Esimerkiksi kahden kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa koeaika voi siten olla enintään yhden kuukauden pituinen. Koeaikana työsuhde voidaan purkaa kummankin sopijapuolen toimesta ilman irtisanomisaikaa. Purkaminen ei saa kuitenkaan tapahtua syrjivillä eikä muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Esimerkiksi tavanomainen sairaus tai toimihenkilölle sattunut tapaturma ei ole sellaisenaan laillinen peruste päättää työsuhdetta. Mikäli työnantaja järjestää erityisen yli 4 kuukauden pituisen koulutuksen, joka ainakin osittain tapahtuu muualla kuin työpaikalla, koeajan pituus voi olla enintään 6 kuukautta. |




