| Virkistys- ja kuntoremonttilomat |
|
|
|
|
KEY jakaa vuosittain kiintiönsä puitteissa tuettuja, virkistykseen ja ennaltaehkäisevään liikuntaan keskittyviä virkistys- ja kuntoremonttilomia. Jäsen maksaa viiden vuorokauden lomasta vain omavastuuosuuden, joka on noin kolmannes loman kokonaishinnasta. Kuntoremonttilomalaisille tarjotaan lisäksi mahdollisuus puolen vuoden kuluttua remonttilomasta terveystreffeihin eli kuntoremontin seurantajaksoon. Myös seurantajaksoon myönnetään tukea. Peruskuntoremonttien lisäksi saamme jaettavaksemme myös muutamia perhekuntoremonttilomia, jossa tukea myönnetään kaikille osallistuville perheen jäsenille. Kuntoremonttilomien lisäksi meille myönnetään muutamia virkistyslomia, joissa kohteen voi valita itse, kunhan kohteessa järjestetään ohjattua loma- ja virkistystoimintaa. Virkitys- ja kuntoremonttilomahakemuksia voi pyytää liiton toimistolta. Tuettua lomatoimintaa hoitaa Sirkku Rosenqvist. Hakemuksia voi myös tulostaa verkosta, SAL-lomien sivuilta tai Lomaliitosta (pdf). Lomaliiton ja SAL-lomien sivuilta löytyy myös lisätietoa tuetuista lomista ja niiden myöntöperusteista. Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestön ja Lomaliitto ry:n lomatuet rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen varoin. Tukea myönnetään terveydellisin, sosiaalisin tai taloudellisin perustein. Lisätietoja ja hakulomakkeita voit tilata Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen puh. (03) 875 8010 |

Virkistys ja kuntoremontti


