| Opintovapaa |
|
|
|
|
Työntekijä voi pitää enintään kaksi vuotta opintovapaata viiden vuoden aikana, kun päätoiminen palvelussuhde on kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään vuoden. Oikeus voi olla 5 päivää kestävään opintovapaaseen, jos päätoiminen työsuhde samaan työnantajaan on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään kolme kuukautta. Opintovapaa voi olla yhtenäinen yhden tai useamman työpäivän pituinen yhdenjaksoinen vapaa tai jaksotettaessa sarja tietyn suunnitelman mukaan toistuvia vapaapäiviä. Vapaan voi jaksottaa myös niin, että työntekijä on osan työpäivästä työssä ja osan opintovapaalla. Opiskelun laatuTyössä olevan aikuisopiskelijan opiskelun mahdollistamiseksi. Opiskelun ei tarvitse liittyä sen hetkiseen työhön. Vapaaseen oikeuttavaa koulutusta ja opiskelua on mm: opetuksen seuraaminen, opetussuunnitelmiin kuuluva ohjattu käytännön harjoittelu, valtion viranomaisen vahvistaman tutkinnon tai opinnäytteen suorittamiseen valmistautuminen (kuitenkin enintään 10 työpäivää), päätoiminen itseopiskelu silloin kun julkisen valvonnan alaisen oppilaitoksen opettaja ohjaa opiskelijaa, koetilaisuuteen osallistuminen.Hakijalta vaaditaanPalvelusuhde samaan työnantajaan yhdessä tai useammassa osassa kestänyt vähintään vuoden. Paitsi oikeus 5 pv opintovapaaseen, jos työsuhde yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään kolme kuukautta.HakeminenPerustuu työntekijän hakemukseen. Yli 5 päivää kestävää vapaata haetaan kirjallisesti työnantajalta väh. 45 päivää ennen opintojen alkamista. Jos haetaan enintään 5 päiväksi, hakemus työnantajalle suullisesti tai kirjallisesti vähintään 15 päivää ennen koulutuksen alkamista.Työnantaja voi siirtää opintovapaata, jos se haittaa tuntuvasti työnantajan toimintaa. Vapaata saa kerralla siirtää enintään kuusi kuukautta. Jos kyseessä on harvemmin kuin kuuden kuukauden välein alkava koulutus, työnantaja voi siirtää opintovapaan alkua enintään seuraavan koulutusjakson alkamiseen. Työnantajalla on oikeus siirtää opintovapaata myös silloin, kun työntekijän edellisestä opintovapaasta on kulunut alle kuusi kuukautta, eikä tarkoitus ole päättää aiemmalla opintovapaalla aloitettuja opintoja. Vähintään viiden työntekijän yrityksissä työnantaja voi siirtää työntekijän opintovapaan alkamisajankohtaa vain kaksi kertaa peräkkäin. Enintään neljän työntekijän yrityksessä työnantajan oikeutta opintovapaan siirtämiseen ei ole rajoitettu kahteen kertaan, vaan se voi olla jatkuvaakin. Kummassakin tapauksessa siirtäminen edellyttää, että opintovapaasta aiheutuu työnantajan toiminnalle tuntuvaa haittaa. Tuen määräOpintovapaan ajalle opintotuki, vuorottelukorvaus tai aikuiskoulutustuki. |




