topleft
topright
Tervetuloa Kaupanalan esimiesliiton internetsivuille



Kaupanalan esimiesliitto KEY ry on vuonna 1951 perustettu kaupparyhmittymistä riippumaton kaupan-, majoitus- ja ravitsemisalan esimiesten etujärjestö. KEY:n jäsenmäärä ylitti juuri 6800 jäsenen rajan. Liittoomme kuuluu siis reilusti yli puolet järjestäytymisalojen esimiehistä.

Esimiesliitolla on 12 alueellista ja yksi valtakunnallinen jäsenyhdistys, joiden edustajista koottu hallitus ja vuosittain kokoontuva liittokokous ovat liiton korkeimpia päättäviä elimiä. Eläkkeelle ehtineitä esimiehiä palvelee Kaupan Esimiesveteraanit ry, johon kuuluu liki 1000 jäsentä.

KEY:n toiminta-ajatuksena on, että esimiehen on työnantajansa edustajana mielekästä kuulua eri ammattiliittoon kuin toimipaikkansa työntekijöiden.

KEY on vain esimiehiä varten, ja esimiehiä edustavan ammattiliiton on osattava ottaa huomioon esimiehen asema erilaisissa ristiriitatilanteissa. Tällaisissa tilanteissa ja yleensäkin esimiehen etu tulee parhaiten hoidetuksi, kun asiat sovitaan neuvotellen. Tähän KEY pyrkiikin, eikä vie jäseniään mukaan mihinkään sellaiseen, missä he eivät halua olla mukana vaikuttamassa. Ärhäköinti ei sovi esimiehille eikä liitolle, joka heitä edustaa.

Vaikka esimiehen työ, asema ja toimenkuva vaihtelevat, yhteistä kaikille on vastuu. Harva ammattiliitto tuntee esimiestyön vaatimukset, vastuun ja ne tilanteet, joihin esimies työssään joutuu, yhtä hyvin kuin KEY.

Esimiehet ovat erityisryhmä, jonka ammatillista asemaa KEY:kin haluaa korostaa tarjoamalla jäsenilleen palvelua, jota muualta on vaikea saada. Pelkkä asiantuntemus ei tällöin riitä - KEY:n jäsenten tyytyväisyys liiton toimintaan perustuu henkilökohtaiseen, nopeaan ja hyvään palveluun. Ja esimieshän sen tietää, että hyvää palvelua on se, että asiakas saa enemmän kuin odottaa. KEY:n jäsenen asia ei huku suureen organisaatioon.

 

Ajankohtaista

Lauri Tähkä & Elonkerjuu esiintyy Tampere-talossa 1.11. Muutama jäsenhintainen lippu vielä jäljellä pirkkahämäläisille, soita ja varaa omasi numerosta (03) 875 8040.
 

Kirjaudu

Kysely

Olen...
 
Joomla Templates